Sori, vasikat

Olin seitsemäntoista, kun olimme kaverini kanssa kielikurssilla Brightonissa. Isäntäperheemme äiti suhtautui kasvissyöntiimme nihkeästi ja valitteli, että kasvissyönti on niin kallista, koska juusto on niin kallista. Olimme kaverini kanssa siihen, että höhhöhöö, olipas tyhmä kommentti, eihän kasvissyönti nyt mitään hirveää juuston mättämistä tarkoita. Tavallaan ajatus olikin hölmö, mutta nyt kun mietin, mitä olen näinä kasvissyöjä- ja semivegetaristivuosinani syönyt, niin pakkohan se on myöntää, että aivan järkyttävän määrän maitotuotteita. Juustoakin, mutta myös erilaisia jugurtteja, rahkoja, maitoja, kermoja, jäätelöä, maitosuklaata. Rupuisimmastakin ravintolasta löytyy yleensä fetasalaatti ja moneen kasvisvaihtoehtoon kuuluu halloumia tai ehkä jugurttikastiketta. Vähintäänkin nyt loraus kermaa. 

Mielikuvia maidosta: turvallista, tuttua, terveellistä, lämmintä, hyvää. Kilttiä, jopa vähän nössöä. On tuntunut suunnilleen siltä, että maitotuotteista kieltäytyminen olisi loukkaus lehmää kohtaan. Sympaattinen lehmä ystävällisesti tuottaa ravitsevaa hyödykettä, ja olisi hyvin epäkohteliasta nyrpistää sille nenäänsä. Maito on todellakin onnistuttu markkinoimaan ruokavalion puhtoisena peruspilarina.

Melkein hävettää myöntää, miten myöhään olen tajunnut, miten maidontuotanto toimii. Olin vuosikausia periaatteessa kiinnostunut eläinten hyvinvoinnista, tosin aika passiivisesti, ja silti mielikuva ystävällisen lehmän tuottamasta puhtoisesta hyödykkeestä oli mielessäni se hallitseva. Enhän toki halua, että eläimiä tapetaan, mutta kyllähän ne nyt lypsää pitää. Ne kivat niityllä laiduntavat ja lupsakasti märehtivät kaverit.

No, asia on nyt kuitenkin niin, että lehmähän ei tuota maitoa, jos se ei ensin synnytä vasikkaa. Jotta maitoa pystyttäisiin tuottamaan, lehmän on synnytettävä joka vuosi uusi vasikka. Se jo sinänsä kuulostaa aika rankalta. Tuntuu myös turhalta, että uusia olentoja täytyy tehtailla maailmaan vain sen vuoksi, että saataisiin maitoa. Sonnivasikathan päätyvät tietenkin lihateollisuuden tarpeisiin, joten tässä maitoteollisuus linkittyy tiukasti lihateollisuuteen. Ei siis voi ajatella, että maidontuotannossa ei tarvitse tappaa ketään. Lihaksi menevät myös lehmät sitten kun niitä ei enää voida hyödyntää maidontuotannossa.

Ehkä viheliäisin kohta tulee kuitenkin tässä: Kun vasikka on syntynyt, se otetaan emältaan pois, ja ihmiset ottavat vasikalle tarkoitetun maidon. On kiistatonta, että vieroittaminen aiheuttaa eroahdistusta sekä lehmälle että vasikalle, ja vasikkaansa kaipaava lehmä saattaa voida pitkään huonosti ja ammua ja mölistä vasikkansa perään. Sama tunnelma on vasikalla, jota ruokitaan korvikkeella. Luonnontilaisessa laumassa lehmät vieroittavat vasta 8–11 kuukauden iässä. Kuten Elina Lappalainen Syötäväksi kasvatetut -kirjassa kirjoittaa: ”Jos lisääntyminen ja jälkeläisten hoitaminen on yksi keskeisimmistä eläimen käyttäytymistarpeista, vasikan vieminen lehmältä on hyvinvointikysymys”. Kun nyt asiaa jää miettimään, on periaatteessa aika erikoinen ajatus, että täysikasvuiset nisäkkäät juovat toisen lajin poikaselle tarkoitettua maitoa. Ja pitävät sitä vieläpä ravitsemuksensa keskeisenä peruspilarina.

Iso eläinten hyvinvointikysymys maidontuotannossa on myös se, että suurta osaa lehmistä pidetään parsinavetassa kuukausikaupalla päästään kiinni sidottuna, eivätkä kaikki lehmät pääse ulkoilemaan lainkaan. Tiloja on monenlaisia, mutta laki sallii varsin kurjatkin olot. Kuluttaja ei voi maitotuotteita ostaessaan tietää, millaisissa oloissa juuri sen maidon tuottaneet lehmät elävät. Todennäköisesti eivät ainakaan sellaisella aurinkoisella niityllä, jollaista markkinointimateriaalissa mielellään esitellään.

Mutta maitohan on terveellistä? Varmasti on totta, että maitotuotteet ovat melko kätevä tapa saada tiettyjä ravintoaineita, vaikkapa kalsiumia ja proteiinia. Niissä ei kuitenkaan ole mitään, mikä ei olisi korvattavissa kasvikunnan tuotteilla, vieläpä suht helposti. Maitotuotteita paljon käyttävä saa myös helposti paljon kovaa rasvaa, mikä on tietenkin ravitsemuksen näkökulmasta miinus.

Tänään on Vegaanihaasteen viimeinen päivä, ja suurin muutos omassa ruokavaliossani ja ajattelussani on tullut nimenomaan suhteessa maitotuotteisiin. Olen todennut, että ravitsemuksellisesti en periaatteessa tarvitse maitoa mihinkään. Soija-, kaura-, manteli- ja muut maidot, jugurtit, kermat ja jäätelöt ajavat saman asian. Itse asiassa olo tuntuu niitä käyttäessä paremmalta. En tiedä onko se pääasiassa henkistä vai voisiko se liittyä esimerkiksi siihen, että kovan rasvan saanti on vähentynyt. Kasvimaitotuotteita on moneen lähtöön ja ne ovat ravintoarvoiltaan hyvin erilaisia, mutta vähän harjoiteltuani olen oppinut tarkistamaan, onko niihin lisätty tarvitsemiani vitamiineja, onko niissä turhaa sokeria ja mitkä tuotteista auttavat proteiinintarpeen tyydyttämisessä ja mitkä eivät. Kasvimaidot myös maistuvat hyvältä, eikä lehmänmaidon poisjättämien tai ainakaan radikaali vähentäminen tunnu suurelta ongelmalta myöskään makuelämysten näkökulmasta.

Lisäksi maitoa korvaavien kasviperäisten tuotteiden käyttö on kiistatta parempi vaihtoehto ympäristölle ja ilmastolle.

On kuitenkin niin, että käytännön arjessa maitotuotteet ovat eläinkunnan tuotteista ehkä se kaikkein vaikeimmin kokonaan vältettävä. En ole ennen tajunnut sitä, mutta melkein kaikkeen on lorautettu vähän maitoa. Tai jos ei ole lorautettu, sitä on jossain erikoisessa jauhemaisessa muodossa. Vegaanihaasteen jälkeen käytän varmasti jatkossakin jonkin verran maitotuotteita, mutta olennaisesti vähemmän kuin ennen. Jos tarjolla on hyvä kasviperäinen vaihtoehto, valitsen sen. En pidä ehdottomuudesta, mutta nyt minulla ei ole epäselvyyttä siitä, etteikö kasviperäistä vaihtoehtoa kannattaisi suosia.

Vasikka ei syö minun ruokiani, joten ei minunkaan ehkä tarvitse syödä sen ruokia.