Vaihtarina vegaanimaassa

Olen tammikuun ajan mukana Vegaaniliiton ja Oikeutta eläimille -järjestön Vegaanihaasteessa. Ideana on, että koko kuukausi eletään vegaaniruualla, ei siis syödä eläinperäisiä tuotteita: ei lihaa, kalaa, maitoa tai kananmunia. Monet ”oikeat” vegaanit välttävät myös hunajaa, katsovat tarkasti tuoteselosteet esimerkiksi hyöteisperäisten lisäaineiden varalta ja hankkivat myös vaatteensa ja kosmetiikkansa vegaanisina, mutta itse päätin noudattaa näiden kohdalla väljempää linjaa.

Joulukuun viimeisenä päivänä tuntui kuin olisin lähdössä kuukauden mittaiseen opiskelijavaihtoon. Pakkasin, siis haalin kotiin erilaisia vegaanisia ruokatarvikkeita: oli tofua, papuja, kasvimaitoja, kaiken maailman vihanneksia, kasvishernekeittoa purkissa, maapähkinävoita, kaurakermaa, soijavanukkaita, vaikka mitä. Määrällä ei ollut hirveästi tekemistä todellisen ravinnontarpeeni kanssa, se muistutti enemmän varautumista naparetkeen tai ydintuhoon. Olin erityisesti huolissani siitä, etten muka saisi proteiinia tarpeeksi ja riutuisin sitten näläntunteen kourissa. Jännitin myös, miten sopeutuisin itselleni vieraaseen kulttuuriin. Missä vegaanimaassa voi käydä lounaalla, mitä laitetaan kahviin, pitääkö se oma kahvimaito viedä töihin mukaan, entä jos lähikaupasta ei saakaan niitä tuotteita joita tarvitsisin, miten osaan kommunikoida ihmisten kanssa syömisistäni?

Vaikka ruokapaikat ja kaupan tuotteet olivat tuttuja, minä olin muuttunut ulkomaalaiseksi. Voisinko enää juuri käydä työpaikan lounasruokalassa, koska listalla on yleensä vegaanivaihtoehto vain yhtenä päivänä viikossa? Mitä söisin silloin, kun kiire ja stressi iskee ja jostain pitää vain saada jotain helposti ja nopeasti? Pitäisivätkö muut ihmiset minua ihan pöljänä?

Ei kuitenkaan mennyt kauaa – ihan vain pari päivää – kun rutiinit olivat vakiintuneet ja vegaanimaassa alkoi tuntua turvalliselta. Olin innostunut matkailija, joka näki koko ajan jotain uutta. Ennennäkemättömiä asioita pulpahteli esiin tutuissa kaupan hyllyissä, lounasruokaloissa ja omassa keittiössä. Näin ensimmäistä kertaa, miten monessa ruokalajissa on piilossa maitotuotteita, vaikkei niitä siitä huomaa eikä maista. Vaikka olin aikaisemminkin jonkin verran kokeillut soija-, kaura- ja mantelimaitoja, tajusin konkreettisesti, että ne soveltuvat erinomaisen hyvin oikeastaan kaikkeen mihin lehmänmaitokin. Näin, että työpaikan lounasruokalan salaattipöydässä on joka päivä tarjolla jotain papuja. Olen kauhaissut niitä lautaselleni ennenkin melkein joka päivä, mutta ensimmäistä kertaa näin ne todella, maistoin ne todella, niillä oli ensimmäistä kertaa minulle oikeasti merkitystä. Näin myös kaupungin ravintolatarjonnan kokonaan uudella tavalla. Ravintolan hyvä tunnelma ja herkulliset annokset menettivät merkityksensä, jos saatavissa ei ollut mitään vegaanista.

Täytyy sanoa, että vegaanimaassa on hyvät ruuat, pidän tästä ruokakulttuurista. Minulla oli ennakkoluuloja, että vegaaniruuat olisivat epämiellyttävällä tavalla terveellisen makuisia eivätkä täyttäisi kunnolla. Ne ennakkoluulot ovat osoittautuneet täysin vääriksi. Olen voinut hyvin ja tuntenut oloni energiseksi, energisemmäksi kuin tavallisesti. Nälkä ei todellakaan ole ollut. Yllättävää on ollut myös se, miten helppoa näitä herkkuja on ollut valmistaa. Vegaanihaaste on tarjonnut osallistujilleen aivan erinomaisia reseptejä, joita on tullut jokapäiväisissä uutiskirjeissä sekä aktiivisessa Facebook-ryhmässä. Haasteessa saa myös oman vegaanituutorin, jolta voi kysyä vinkkejä ongelmatilanteissa. Matkajärjestelyt vegaanimaahan ovat siis olleet kaikin puolin ensiluokkaiset.

Nyt kun haastetta on takana reilut kaksi viikkoa, suhteeni vegaaniuteen muistuttaa tyytyväisen vaihto-opiskelijan suhdetta isäntämaahansa. En varmaankaan aio jäädä tänne pysyvästi asumaan, en usko jääväni täysin vegaaniksi. Ehkä kaikkein suurin syy on se, etten ole valmis tinkimään ulkona, kylässä ja muuten yhdessä porukalla syömisistä, ja vegaanivaihtoehtojen tarjonta yhteisruokailuissa ja ravintoloissa on kuitenkin aika heikkoa. Aion kuitenkin vierailla vegaanimaassa usein, ja kokemus muuttaa minua ja elämäntapaani. Lehmänmaidon kulutus varmasti vähenee ja kasvisten, pähkinöiden ja papujen monipuolinen käyttö lisääntyy. Lihan syönti ei kiinnosta tällä hetkellä yhtään, mutta jotakin, mielellään mahdollisimman eettisesti pyydettyä kalaa ajattelin kyllä syödä taas helmikuussa. Olen myös harkinnut, että ottaisin käyttöön viikoittaisen vegaanipäivän. Joka tapauksessa vien tästä kulttuurista mukanani ison joukon hyviä makuja, taitoja ja suhtautumistapoja omaan kulttuuriini – millaiseksi se sitten jatkossa muotoutuukin.